Kiertotaloudessa tulevaisuuden työpaikat

Share |

Sunnuntai 15.3.2015 - Kaarina Suhonen


Kiertotaloudessa tulevaisuuden työpaikat

Keskeinen puheenaihe on tällä hetkellä , miten saadaan luotua uusia työpaikkoja ja Suomi uudelleen nousuun. Suomi tarvitsee uusia kasvualoja ja työpaikkoja, jotta voimme ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa. Väestö ikääntyy ja kulutus  kasvaa luonnonvaroja uhmaten. Nykyisellä kasvulla emme pysty rahoittamaan julkisia palveluita.

Kulutusyhteiskunnasta tulisikin siirtyä mahdollisimman nopeasti entistä enemmän kierrätysyhteiskunnaksi. Kiertotalouden mallissa luodaan tuotteille ja materiaaleille uutta arvoa, hyödyntäen uusia menetelmiä ja teknologiaa. Parasta tässä on se, että se on samalla ympäristöystävällinen toimintapa, kun jätettä ja hukkaa ei synny. Tavoitteena tuleekin olla, että kaatopaikalle ei enää siirry jätettä. Tässä tarjoutuu monia mahdollisuuksia sekä materiaalitehokkuuden, energiatehokkuuden ja kustannustehokkuuden parantamiseen. Omalta osaltaan kehitystä tukee myös  lainsäädäntö, joka  pakottaa kierrättämään entistä enemmän. Tämä tarjoaa kasvumahdollisuuksia suomalaisille yrityksille kierrätysliiketoiminnassa ja ympäristöosaamisessa, mikäli uskallamme siihen tarttua.

On todettava, että Lahti ja Lahden seutu  on positiivisella tavalla hyödyntänyt ympäristöosaamistaan ja kiertotalouden mahdollisuuksiaan  mm Kujalassa. Siellä vihittiin käyttöön viime viikolla Suomen suurin biokaasulaitos, joka hyödyntää biojätettä ja jätevettä tuottamalla biokaasua. On erittäin hienoa, että olemme saaneet toteutettua hankkeen juuri Lahteen, missä tarvitaan kipeästi uusia työpaikkoja. Samalla hanke todentaa strategiaamme, jossa visiona  on houkutteleva ja elinvoimainen ympäristökaupunki.

Biokaasua voidaan käyttää liikennepolttoaineena ja kierrätyskaasuna. Erityisesti tämä biopolttoaineen hyödyntäminen on tulevaisuutta, sillä se on vähäpäästöisin ja edullisin liikenteen biopolttoaine. Uusiutuva ja kotimainen biokaasu tarjoaa tehokkaan tavan vähentää energian käytöstä koituvia päästöjä.  Kuntien tulisikin voimakkaasti lisätä joukkoliikenteessä kaasubussien käyttöä. Lahdella olisi ollut erinomainen mahdollisuus hyödyntää tätä myös omassa joukkoliikenteessä, mutta joukkoliikenteen tarjouskilpailussa sitä ei osattu riittävästi nostaa esille.

Uusien innovaatioiden kehittäminen vaatii  rohkeutta kunnalta ja valtiolta investoida. Rahoituksen lisäksi tarvitaan selkeää viestiä myös verotuksen ja lainsäädännön osalta. Etenkin lainsäädännössä ja lupaprosessin käsittelyssä on tällä hetkellä esteitä, jotka vaikeuttavat hankkeiden toteutumista. Näitä onkin syytä tarkastella uudelleen kokonaisuutena, kun hallitus vaihtuu. Laki ei tällä hetkellä mahdollista muutenkaan  parhaalla mahdollisella tavalla jätteiden hyödyntämistä energiamuotona.

Päijät-Hämeessä yhdyskuntajätteestä kierrätetään 95%, mihin monet muut alueet eivät pääse. Raaka-aineen osalta meillä ei tule olemaan puutetta ko tuotteesta. Kierrättämällä nykyistä enemmän pelkästään jätteitä, niin voimme luoda Suomeen runsaasti uusia työpaikkoja. Jos jätteitä kierrätettäisiin edes puolet, niin Suomeen syntyisi yhden arvion perusteella heti yli 10 000 uutta työpaikkaa.  

Lahti on konkreettisesti pystynyt  osoittamaan tekoja ympäristöystävällisyydessä ja toivottavasti suunta jatkuu. Lahdella on nyt todellisia mahdollisuuksia luoda uusia vahvuuksia.  Kuluttajien lisääntynyt ympäristötietoisuus kasvattaa biokaasuratkaisujen kysyntää tulevaisuudessa varmasti muuallakin kuin Suomessa.  Se lisää  myös omavaraisuusastetta, mikä vähentää  riippuvuutta energiasta ulkopoliittisesti haastavassa tilanteessa.

wp_20150305_0101.jpg

 

Avainsanat: kiertotalous. biokaasu, jäte


Kommentit

11.9.2018 12.18  Josef Lewis

Oletko taloudellisesti alhaalla tai tarvitsetko lainaa oman yrityksen perustamiseen tai liiketoiminnan kasvattamiseen? ota yhteyttä sähköpostitse: progresiveloan@yahoo.com TAI Soita / WhatsApp: +16626183756 saadaksesi lisätietoja.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini