Launeen koulu

Maanantai 8.4.2013 - K. Suhonen

Monet vanhemmat ovat laittaneet viestiä Launeen koulun tilanteesta, jossa sekä lapset että työntekijät oireilevat vaikeasti. Lukuisat korjaukset näyttävät epäonnistuneen ja pitkittäneen tilannetta, vaikka tarkoitus on ollut toinen.

Kiitän kaikkia sähköpostin lähettäneitä hyvästä informaatiosta, jossa kuvaatte tilannetta. On hyvä, että viestiä laitetaan suoraan valtuutetuille.

Osa valtuutetuista on pyytänyt pikaisesti tiedotus- ja keskustelutilaisuutta Launeen koulun tilanteesta, jossa on mukana myös keskeiset viranhaltijat. Tämä tilaisuus on luvattu meille järjestää tällä viikolla. Tilanne on päässyt vaikeaksi ja päätöksiä tilanteen korjaamiseksi on tehtävä.

Tärkeintä on nyt katsoa eteenpäin ja välttää toistamasta samoja virheitä. Tärkeää olisi myös järjestää esim vanhempainilta, jossa käsiteltäisiin lasten -koululaisten altistumisen ja oireilun vaikutusta myöhempään kehitykseen. Monenlaista epätietoisuutta ja huolta esiintyy luonnollisesti.

Toivon asiaa saadaan eteenpäin!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sisäilma, Launeen koulu