Vanhustenhoito

Perjantai 3.4.2015 - K.Suhonen

Vanhustenhoidon tulevaisuus

Haluan omalta osaltani vastata ESS:n lukijan  kirjoitukseen (31.3) " Kotiko paras paikka?" , jossa kuvattiin vanhustenhoitoa tämän hetken Suomessa ja haastettiin kansanedustajaehdokkaita vastaamaan asiaan. Vanhustenhoito on saanut  paljon julkisuutta tiedotusvälineissä, kun hoito ei enää täytä inhimillisiä arvoja. Tämä on myös meille sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille kaikista kuluttavinta, kun työtä ei voida enää tehdä arvojen mukaisesti.

Meillä on meneillään voimakas rakennemuutos, kun vanhusten hoidon laitosvaltaisuutta puretaan. Tilalle tarjotaan pääsääntöisesti  palvelutaloasumista ja kotihoitoa. Muutoksen yhteydessä ei ole kuitenkaan samassa suhteessa lisätty resursseja  avohoitoon, kun niitä on purettu. Tilanne muistuttaa  aiemmin tehtyä mielenterveyspotilaiden sairaalahoidon purkua. Nyt olisi  erityisen suuri tarve kehittää erilaisia hoitomuotoja, sillä kaikki eivät selviä kotona edes kotipalvelun turvin, kuten muistisairaat.

Kotipalvelussa ja palvelutaloissa tarvitaan nykyistä enemmän henkilöstöä, jotta ihminen voidaan kohdata kunnioittavasti ja mahdollistaa omatoimisuuden tukeminen.  Samaan aikaan on huolehdittava henkilöstön osaamisesta, kun potilaat ovat entistä sairaampia. Meillä on korkeatasoista koulutusta, kun vaan mahdollistamme heidän palkkaamisen kentälle. Näiden hoitomuotojen rinnalle tarvitaan lisäksi perhehoitoa, päivähoitoa, päivätoimintaa, omaishoitoa ja erilaista kuntoutusta. Toimintakykyä voidaan tukea  mm. liikuntaryhmillä ja ulkoilukummeilla yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Kuntia tulisi kannustaa  ja velvoittaa valtion suunnalta näiden toimintojen kehittämiseen nykyistä vahvemmin, avohoitoon panostaen.

Osa ikäihmisistä ja omaisista haluaa myös osallistua palveluiden hankintaan ja valintaan. Tähän tulisi kannustaa lisäämällä palvelusetelin käyttöä.  Pienissä kunnissa erityisesti palveluseteli mahdollistaisi uutta yrittäjyyttä hoiva- ja hoitoalalle. Lisäksi kotitalousvähennysten ulottaminen vanhusten terveydenhoitopalveluihin mahdollistaisi palveluiden omaehtoisen ostamisen.  Moni ikääntyvä on motivoitunut ostamaan palveluita oman hyvinvoinnin turvaamiseksi, mikäli siihen on varaa.

Ihmisten eriarvoisuuteen palveluiden saatavuudessa tulee erityisesti kiinnittää huomiota. Omaishoidon siirtämisestä Kelalle on puhuttu vuosia, mutta mitään ei ole tehty. Joissakin kunnissa on tarjolla kuntoutusta ja erityistyöntekijöitä , toisissa ei.  Tulevaisuudessa on yhdistettävä voimavarat erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon osalta . Tällä hetkellä terveysasemille on ihan liian pitkät jonotusajat. Organisaatioiden rakentaminen alueellisesti mahdollistaa samat palvelut ja tietojärjestelmät nykyistä laajemmalle alueelle, eikä potilaan hoitopaikan siirto aiheuta turhaa työtä niin paljon kuin nyt.

Asiakkaiden- potilaiden lisäksi olen huolissani ammattilaisten jaksamisesta kentällä, jos resurssit eivät ole oikeassa suhteessa tehtävään työmäärään. Kotihoito on siitä nyt pahin mahdollinen esimerkki, kun työntekijät uupuvat ja vaihtuvat epäinhimillisen tilanteen vuoksi.  Työtä ei pystytä tekemään koulutusta ja osaamista vastaavalla tavalla. Osa kehittämisestä pystytään tekemään hyvän johtamisen ja organisoinnin avulla, mutta suurempaan muutokseen tarvitaan päätöksentekijöitä sekä alueellisella että valtakunnallisella tasolla. Sosiaali- ja terveydenhuollon kenttä on niin laaja, että sen tunteminen edellyttää väistämättä käytännön kokemusta. Näissä eduskuntavaaleissa otamme kantaa myös näihin asioihin äänestäessämme henkilöitä päättäjiksi. 

1 kommentti . Avainsanat: vanhukset, kotihoito